Lupauksia universumille

Tänään mietin sitä, mikä on ollut, mikä on ja mitä on tulossa.

Istun pimeässä keittiössä ja katselen ikkunasta ulos. Ilta-aurinko valaisee ikkunan alta lähtevän polun vastavalollaan ja houkuttaa sen varrelle hyönteisten joukon tanssimaan ja ilakoimaan. Kiittämään kuluneesta päivästä ja riemuitsemaan siitä, että valo, että ilma, että maa ja sen henki, ovat läsnä.

Istun ja kirjoitan. On pakko kirjoittaa. On.

On kulunut pitkä aika alhaalla, mainingeissa. Nyt on aika nousta sieltä ylös. Olen väsynyt tähän alakuloon ja väsähtyneisyyteen, valittamiseen ja vaikertamiseen. Tuntuu, että kieriskelen itsesäälissä ja äänettömästi vain huudan huomiota ja apua itselleni. Se ei toimi niin. Ei kukaan kuule, ei kukaan lue ajatuksiani.

On aika lisätä energiaa ja nousta. Kasvaa kohti valoa, iltasellaistakin. Kyllästymispisteessä kelluen minä sisimmästäni pinnistän loput voimani kiukuksi, jolla käynnistän itseni liikkeelle. Se on pakko tehdä puoliväkisin, se on pakko tehdä voimalla, keskittyen. Uhmaten lakeja, negatiivisuuden painovoimakenttää sekä harmaankalpean peilikuvan ilmeitä. Täytyy saada liikettä, täytyy saada eloa, niin kauan, että siitä jälleen tulee jonkinlainen tapa eikä alkukäynnistystä enää tarvitse tehdä. Moottorini on hyytynyt eikä kukaan muu sitä polje käyntiin kuin minä itse.

Siksipä päätän tehdä lupauksia universumille ja kirjoittaa ne ylös. Se on jo miltei sama asia kuin ääneen sanominen, sillä ajatuksen ja tunteen muuntaminen sanoiksi tulee ensin. Ja kun sanat ovat olemassa, on ne mahdollista myös lausua ääneen. Ehkäpä jopa laulaa, jos oikein innostuu.

Lupaan sanoa läheisilleni useammin kiitos ja anteeksi ja että rakastan. Lupaan yrittää nauraa enemmän, suorittaa vähemmän ja viettää joka päivä pienen hetken vain ollakseni, tekemättä yhtään mitään. Lupaan kiinnittää huomiota siihen, millaista energiaa välitän; otanko vai annanko enemmän. Lupaan venytellä ja meditoida, joogata. Lupaan kirjoittaa päivittäin. Lupaan mennä ennen syksyä parturiin piristämään itseäni ja lupaan varata itselleni omaa aikaa jonkin harrastuksen parissa yhtenä päivänä viikossa. Lupaan osallistua retriittiin syksyn aikana. Lupaan lukea seuraavaksi kirjan, jossa ei käsitellä yhtään jaksamiseen, itsensäkehittämiseen, psykologiaan tai lasten kasvatukseen liittyviä asioita, vaan se on puhtaasti fiktiivinen romaani. Lupaan leipoa useammin mustikkapiirakkaa sekä kutoa koko perheelle uudet villasukat ennen lumien tuloa. Lupaan pyytää apua useammin ja ajoissa ennen kuin ahdistun tai romahdan liikaa, lupaan pyytää sitä myös kodin ulkopuolelta. Lupaan jättää kerran viikossa iltatiskit tiskaamatta ja sen sijaan käpertyä sohvalle kainaloon. Lupaan laittaa ilmoitusvahdin maaseudulla myytävästä omakotitalosta. Lupaan antaa itselleni luvan tavoitella konkreettisemmin unelmiani ja tekeväni pieniä tekoja niiden onnistumiseksi.

Lupaan pitää lupaukseni.

Sinne menivät, tuuleen ja ilmaan. Ilmanhaltijoiden käsiteltäviksi. Tänään kirjoitin ne ylös, huomenna ehkä sanon ne ääneen. Jossain vaiheessa aion ne sanoa, sillä sanan mahti on vielä voimallisempi kuin kirjoitetun. Se laittaa energian liikkeelle.

Sysäys uudelle on annettu.